top of page
Maalauksia menneisyydestä Milanka Jewelry Gallen-Kallela 2.png

MAALAUKSIA MENNEISYYDESTÄ
korumallisto

Maalauksia menneisyydestä -mallisto on kunnianosoitus maalaustaiteelle. Halusin nostaa esiin Kansallisgallerian kokoelman kätköistä ajattomia taideteoksia ja tarjota niille mahdollisuuden olla olemassa myös korvakoruina, yli 100 vuotta maalaushetkeä myöhemmin.

Mallisto koostuu erityisesti Maria Wiikin ja Akseli Gallen-Kallelan taideteoksista. Lisäksi mallisto nostaa esiin muitakin upeita taideteoksia esimerkiksi Von Wrightin veljeksiltä, Hugo Simbergiltä, Helene Schjerfbeckiltä ja Vincent van Goghilta. Korvakorujen kuvituksissa on käytetty valittuja osia Kansallisgallerian tekijänoikeusvapaista teoskuvista, jotka ovat vapaasti käytettävissä CC0-lisenssin mukaisesti. 

Maria Wiik (1853–1928) oli aikansa arvostetuimpia suomalaisia naistaidemaalareita. Wiik eli aikana, jolloin naistaiteilijoiden asema ei ollut helppo. Siitä huolimatta hän oli yksi harvoista naistaiteilijoista, joka sai tunnustusta jo elinaikanaan, vaikka hänen nimensä on yhä monelle tuntematon. 

Suomen kansallistaiteilijanakin tunnettu Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) oli myös aikansa merkittävimpiä taidemaalareita. Kenties parhaiten Kalevala- ja Karjala-aiheista tunnetun taiteilijan teoksista minua puhuttelivat erityisesti hänen voimakkaat ja kauniit maisemateokset. 

Korujen materiaaleista ja Milankan vastuullisuudesta voit lukea tästä.


Jokaisesta Milankan oman verkkokaupan kautta myydyn Maalauksia menneisyydestä-korun tuotosta lahjoitetaan alvittomasta myyntihinnasta 5 % Kansallisgallerialle, jonka museot pitävät lahjoitusvaroin huolta taideteoksista sekä osallistavat lapsia ja nuoria taide-elämysten äärelle mm. työpajojen keinoin. 

Milanka Jewelry Avainlippu .png
DESIGN FROM FINLAND MILANKA JEWELRY.png
Milanka Jewelry Von Wrigth Kyyhkyset ja kukat 2.png
Milanka Jewelry Korovin Kukkia Pionit_ed
Milanka Simberg Kuoleman puutarha 3A.png
Maalauksia menneisyydestä Milanka Jewelry Maria Wiik Akseli Gallen-Kallela.png
Maalauksia menneisyydestä Milanka Jewelry Maria Wiik Akseli Gallen-Kallela3.png
Milanka Schjerfberg Punaiset omenat.png
    bottom of page